|
Influenssan ensioireita ovat raju lämmönnousu ja koko vartalossa tuntuvat kivut. Kuume häviää 3-4 päivän kuluessa. Jos lapsi on veltto ja haluton tai hänellä on hengitysvaikeuksia, lääkäriin on otettava heti yhteyttä. Influenssa leviää epidemioina ja saapuu Suomeen yleensä vuodenvaihteessa. Terveysviranomaiset tiedottavat influenssaepidemioista.
Koska influenssa on viruksen aiheuttama sairaus, sitä ei voida parantaa antibiooteilla. Influenssa alkaa yhtäkkisellä kuumeennousulla 39-40:een asteeseen tai korkeammalle. Muita oireita ovat kylmänväristykset, voimakas päänsärky, lihaskivut koko vartalossa ja hyvin huono olo. Influenssassa vilustumisoireet ovat nopeampia ja rajumpia kuin tavallisessa flunssassa. Päinvastoin kuin flunssassa, lapsen nenä ei tavallisesti vuoda. Lapsi saattaa sitävastoin valittaa mahakipua ja oksentaa, erityisesti parin ensimmäisen päivän aikana. Virus saattaa levitä henkitorveen (keuhkoputken haaroihin) ja keuhkoihin aiheuttaen voimakasta yskää. Sairaus ei ole vaarallinen, ja se menee itsestään ohi. Kuume alkaa laskea 3-4 päivän kuluttua, ja 6-7 päivän kuluttua lapsi on terve. Influenssasta saattaa seurata bakteerin aiheuttamia jälkitauteja, esim. keuhkokuume, keuhkoputkentulehdus tai välikorvantulehdus. Ne edellyttävät lääkärin hoitoa. Kotihoito: Vaateta lapsi kevyesti ja pidä huoneen lämpötila viileänä, jotta kuume saadaan laskemaan. Lapsen on saatava runsaasti juotavaa, koska nestettä hukkaantuu paljon kuumeen ja oksentelun vuoksi. Suolaa ja sokeria sisältävä neste, esimerkiksi mehu, on sopivaa juomaa. Voit antaa myös lapselle kuumetta laskevaa lääkettä ennen nukkumaanmenoa, jotta hän nukkuu rauhallisemmin (ks. Kodin lääkkeet). Lääkäriin otetaan yhteyttä seuraavana päivänä: Jos kuume alkaa uudelleen nousta jo osittaisen toipumisen jälkeen tai jos kuume kestää yli 4 päivää. Lääkäriin on otettava heti yhteyttä: Jos lapsi on veltto ja haluton, jos lapsella on hengitysvaikeuksia tai jos kuumetta on yli 40,5 astetta. Päivähoito ja tartunta - Influenssa
Udok 441
|