|
Syyliä esiintyy tavallisimmin käsissä ja jaloissa. Syylien aiheuttajana on HPV-virus, joka tarttuu ihmisestä toiseen. Syylät häviävät tavallisimmin itsestään parin vuoden kuluessa. Paikallishoitona voidaan käyttää ohentavia voiteita, joita on saatavissa apteekista. Lääkäri voi myös jäädyttää, polttaa tai laserilla poistaa erityisen hankalat syylät. Syylät johtuvat virustartunnasta. Noin puolet syylätartunnoista häviää itsestään vuoden kuluessa. Kahden vuoden kuluttua 2/3 osaa syylätartunnoista on parantunut itsestään.
Noin 10% kaikista lapsista saa jossain vaiheessa syylätartunnan. Syylät on siis suhteellisen tavallinen lapsuusiän vaiva. Syyliä voi esiintyä kaikkialla kehossa, mutta kaikkein eniten niitä tavataan sormissa, varpaissa, kämmenissä ja jalkapohjissa. Käsien syylät ovat ulkonäöltään kukkakaalimaisia ja pinnaltaan karheita ja kovia. Ne kasvavat usein sormissa kynsien ympärillä. Käsien syylät eivät ole yleensä kipeitä, ellei niitä raavita. Jos syylä osuu johonkin, se saattaa tuntua tervettä ihoa aremmalta. Jalkapohjissa syylät ovat litteitä ja ne kasvavat ikäänkuin sisäänpäin. Niissä näkyy usein pieniä mustia pisteitä, jotka ovat verisuonia. Jalkasyylät saattavat aristaa; kipu tuntuu varsinkin kävellessä ja juostessa. Kotihoito: Sekä vanhemmat että lapset haluavat tavallisesti päästä syylistä eroon mahdollisimman nopeasti, sillä syyliä pidetään rumina, ne aristavat tai niiden pelätään tarttuvan muihin. Kaikki nämä syyt ovat asiallisia. Tosiasia on kuitenkin, että syyliin ei ole olemassa kovin tehokasta hoitoa ja että ne yleensä parantuvat itsestään. Lisäksi viruksen tarttuminen eteenpäin voidaan estää pitämällä syylä peitettynä ja välttämällä kosketusta. Jos syylät vaivaavat lasta tai jos niitä on paljon, lääkehoito on syytä aloittaa. Syylien hoito ei vaadi lääkärissäkäyntiä. Apteekista saa reseptittä voiteita, jotka sisältävät salisyylivaseliinia. Lue käyttöohje perusteellisesti. Tämä on paras ja tehokkain syylien hoitomuoto. Tutkimusten mukaan ¾ osaa lapsista parantuu salisyylivaseliinihoidolla. Lääkäriin otetaan yhteyttä seuraavana päivänä: Jos lääkitys ei ole tuottanut tulosta parin kuukauden sisällä, ja jos syylät edelleen haittaavat lasta. Lääkäri voi jäädyttää, polttaa tai laserilla poistaa syylät. Viimeisenä keinona syylät voidaan kauhoa pois, mutta kaikki nämä toimenpiteet ovat kivuliaita. Lääkäriin otetaan yhteyttä heti: Ei ole koskaan tarpeellista.
Päivähoito ja tartunta - Syylät
Udok 693
|