|
Dermatophytosis Rihmasienten aiheuttamaa ihoinfektiota kutsutaan silsaksi. Silsa on tarttuva tauti. Se ei yleensä häiritse lasta. Pienet silsaesiintymät voidaan helposti hoitaa reseptivapailla voiteilla. Mikäli silsaa esiintyy laajalla alueella, lapsi on syytä viedä lääkärille, joka voi määrätä silsan hoitoon tabletteja. Ihon sienitaudit ovat hyvin tavallisia. Lähes jokainen lapsi saa jossain vaiheessa sienitartunnan. Tartunta voi olla peräisin joko toisesta ihmisestä tai eläimestä. Silsaa aiheuttaa kolme erilaista rihmasientä; kaksi niistä elää ihmisessä ja yksi eläimissä. Jos tartuntalähde halutaan selvittää, on tehtävä sieniviljely.
Silsa ilmaantuu iholle pienenä, muutaman millimetrin mittaisena pilkkuna, joka leviää jopa senttimetrien kokoisiksi läiskiksi. Sienet viihtyvät lämpimillä ja kosteilla ihoalueilla, kuten taipeissa ja varpaiden väleissä. Sieltä ne leviävät helposti muualle ihoon ja kynsiin. Tyypillisiä piirteitä ovat punoitus ja tarkkarajainen, hilseilevä reuna. Joskus läiskän keskusta paranee, jolloin se on vaalea punaisiin reunoihin verrattuna. Iholla saattaa esiintyä useita läiskiä rinnakkain tai lomittain muistuttaen Olympialaisrenkaita. Silsa saattaa kutista, mutta useimmiten se ei häiritse lasta. Lääkitys: Pienet silsaesiintymät voidaan hoitaa apteekista ilman reseptiä saatavalla voiteella. Suuret silsaesiintymät vaativat lääkärinhoitoa. Kotihoito: Voitele lasta apteekista saatavan lääkkeen ohjeen mukaan. Jos perheessä on lemmikkieläimiä, esim kissa, koira, kaniini, hevonen tai vasikka, ne kannattaa myöskin tarkistaa. Haraa eläimen turkkia vastapäivään ja katso, löytyykö punaisia läikkiä. Jos niitä löytyy, lemmikille on syytä hankkia lääkitys eläinlääkäriltä. Lääkäriin otetaan yhteyttä seuraavana päivänä: Jos apteekista saatava salva ei auta. Jos silsaesiintymä on laaja. Jos et ole varma, mikä lasta vaivaa. Lääkäriin otetaan yhteyttä heti: Ei ole koskaan tarpeellista. Päivähoito ja tartunta - Silsa
Udok 704
|