|
(Scabies) Syyhy on syyhypunkin aiheuttama ihosairaus, jonka oireita ovat voimakas kutina erityisesti jaloissa, kasvoissa ja päänahassa. Syyhypunkki tarttuu helposti, joten usein koko perhe tai päivähoitopaikka saa tartunnan. Tämän takia kaikki perheenjäsenet on hoidettava, ja käsittely on toistettava viikon kuluttua. Vaikka lapsi olisi jo terve ja kaikki syyhypunkit hävinneet, kutina voi jatkua jopa kolmen viikon ajan. Syyhyä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisen paljon lasten keskuudessa. Syyhy tarttuu läheisen fyysisen kontaktin välityksellä, esim kun lapset nujuavat keskenään, ja se voi levitä tulen tavoin lastentarhoissa ja päiväkodeissa. Tartunnan voi saada myös huonekaluista, vaatteista ja vuodevaatteista, koska syyhypunkki voi selviytyä hengissä parin vuorokauden ajan ihmisen ulkopuolellakin.
Syyhypunkki on loinen, joka elää ihossa. Hedelmöittynyt naaraspunkki kaivaa ihoon käytäviä, joihin se tekee ulosteensa ja munii munansa. Naaraspunkki on 0.3-0.4mm pitkä, joten sitä ei voi nähdä paljaalla silmällä. Munista kehittyy 2-3 viikon kuluessa sukukypsiä aikuisia punkkeja. Aikuinen punkki elää ihossa 4-5 viikkoa, jona aikana moni naaraspunkki ehtii hedelmöittyä, munia munansa jne. Kutina alkaa kun henkilö herkistyy punkin eritteille. Kun on kyseessä ensimmäinen tartunta, tähän menee tavallisesti 3-6 viikkoa. Kutina on voimakkainta öisin, ja se pahentuu päivä päivältä. Iho voi kutista niin paljon, että lapsi raapii ihon verille. Kutinaa esiintyy eniten jaloissa, päänahassa ja kasvoissa mutta myös käsissä ja alavatsassa. Ihossa on punoittavia näppylöitä tai rakkuloita niissä kohdin, jossa punkit elävät. Voi olla vaikeaa todeta, onko lapsella syyhy vai ei. Kunnon suurennuslasin ja voimakkaan valon avulla on kuitenkin mahdollista nähdä punkin tekemät käytävät. Ne näyttävät siltä kuin joku olisi piirtänyt lapsen ihoon ohuita, kiemurtelevia viivoja. Itse loisen näkeminen on yleensä mahdotonta, sillä punkki asustaa syvällä käytävän päässä. Lääkitys: Syyhyyn löytyy useita erilaisia lääkkeitä. Nix-shampoo ja -voide on eniten käytetty ja sitä saa apteekista ilman reseptiä. Nixillä ei ole tunnettuja haittavaikutuksia, joten sillä voidaan hoitaa kaikki yli puolivuotiaat lapset. Kaikki samassa taloudessa olevat hoidetaan riippumatta onko heillä oireita vai ei. Myös niiden henkilöiden, jotka ovat olleet läheisessä fyysisessä kontaktissa oireista kärsivän henkilön kanssa, on hoidettava itsensä. Hoitopäivänä kaikki käytössä olleet vaatteet ja vuodevaatteet pestään. Lapsi pestään normaalilla shampoolla ja saippualla ja kuivataan pyyhekuivaksi. Nix-shampoota levitetään hiuksiin ja päänahkaan. Aineen annetaan vaikuttaa 10 minuuttia, minkä jälkeen hiukset huuhdellaan huolellisesti vedellä ja kuivataan. Voidetta levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle kaikkialle vartaloon, mutta ei pään alueelle eikä limakalvoille. Lapsi puetaan puhtaisiin vatteisiin. Iho pestään 8-12 tunnin kuluttua voiteen levittämisestä, lapselle vaihdetaan puhtaat vaatteet ja vuodevaatteet. Hoito toistetaan viikon kuluttua. Kutina voi jatkua 2-3 viikkoa hoidon jälkeenkin. Tämä johtuu ihon tulehdusreaktiosta ja se hoidetaan kortisonivoiteella, jota saa apteekista ilman reseptiä. Kotihoito: Jos olet varma, että lapsella on syyhy, voit aloittaa yllämainitun hoidon. Lääkäriin otetaan yhteyttä seuraavana päivänä: Jos epäilet syyhyä, muttet ole aivan varma. Lääkäri voi kaivaa punkin esiin neulalla, sillä punkki tarttuu neulaan sitä kaivettaessa. Lääkäri voi nähdä neulassa olevan punkin mikroskoopilla. Jos kutina ei ole hävinnyt kolmen viikon kuluttua hoidosta. Lääkäriin otetaan yhteyttä heti: Ei ole koskaan tarpeellista. Päivähoito ja tartunta syyhy
Udok 724
|