1-3 v

Useimmat 1-3 vuotiaat lapset pystyvät syömään samaa ruokaa kuin muu perhe. 3-vuotias lapsi pystyy syömään käytännöllisesti katsoen kaikkea. Lapsi tarvitsee kuitenkin edelleen erityisen paljon rasvaa kattamaan energiantarpeensa. Rasva lisää ruoan energiamäärää ja lapsen on näin helpompi saada ruoasta tarvitsemansa energia. Lapsen mahalaukku on nimittäin edelleen pieni suhteessa siihen, miten paljon energiaa (kaloreita) hän tarvitsee.

Jos lapsi syö terveellisesti ja monipuolisesti, hän saa tarvitsemansa vitamiinit ja hivenaineet ruoasta. D-vitamiinitippojen antamista suositellaan kuitenkin edelleen. Mikäli lapsen ruokavaliossa on ongelmia, hänelle voidaan antaa lasten multivitamiinitabletteja.

On tavallista, että lapsi syö joskus enemmän ja joskus vähemmän, eikä se johdu nirsoudesta. Joskus lapsi ei vain ole nälkäinen tai hänen ei tee mieli ruokaa. Tuputtaminen johtaa vain itkuun ja riitoihin, eikä siitä ole mitään hyötyä. Jos aikuinen päättää ruokavalikoiman, lapsen voi hyvin antaa päättää, miten paljon ja mitä hän siitä syö.

Kulutusmaito on parasta maitoa 1-3 -vuotiaalle lapselle, sillä siinä on paljon rasvaa ja siten runsaasti energiaa. Maitoa on parasta antaa aterioiden välissä, sillä se on suhteellisen täyttävää ja vie siis helposti  ruokahalun. Lapsi tarvitsee korkeintaan puoli litraa kulutusmaitoa päivässä.

On tärkeää, että lapsi saa tarpeeksi rautaa. Lihassa on runsaasti rautaa, ja C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä. Tämän takia on hyvä tarjoilla lihan lisukkeena kasviksia tai jälkiruokana hedelmiä. Maito heikentää raudan imeytymistä, joten sitä ei kannata nauttia aterioilla.

Lapsen on syytä saada 3 pääateriaa ja 2-3 välipalaa päivän aikana. Välipalojenkin tulisi olla terveellisiä, esim. hedelmiä, näkkileipää, keksejä tai vihannessuikaleita.