Nielutulehdus
Nielutulehdus on useimmiten viruksen aiheuttama, jolloin sitä ei voida hoitaa antibiooteilla. Jotkut nielun tulehdustyypit, esim. tulirokon yhteydessä, ovat bakteerin aiheuttamia, ja niitä on hoidettava antibiooteilla. Jos nielutulehduksen aiheuttaa A-streptokokki-bakteeri, kyseessä on angiina. Nielutulehduksen aiheuttajan selville saamiseksi on otettava nieluviljely. Jos lapsella on kuumetta, nielemisvaikeuksia, runsasta syljeneritystä ja äänenkäheyttä, lääkäriin on otettava heti yhteyttä.
Kun lapsen kurkku on kipeä, sairautta sanotaan usein angiinaksi tai kurkkutulehdukseksi. Erityisesti flunssasta tai influenssasta kärsivät lapset valittavat kurkkukipua. Mutta vain joka kolmannen kurkkukivusta kärsivän lapsen kohdalla sairaus on bakteerin aiheuttama, ja vain näissä tapauksissa antibiooteista on apua. Siksi oikean diagnoosin varmistamiseksi on otettava nieluviljely.
Nielutulehduksen ensimmäinen oire on kuiva kurkku, ja hieman myöhemmin kurkkuun alkaa sattua - erityisesti nieltäessä. Lämmönnousukin on yleistä. Kurkkuun katsottaessa havaitaan kitarisojen punoittavan, ja niissä saattaa myös näkyä valkoisia täpliä. Kaulassa tuntuu usein turvonneita ja kipeitä rauhasia. Nielutulehdus on harvinaista alle 2-vuotiailla lapsilla.

Tulirokkoa sairastavalla lapsella on yhtäaikaa angiina, punaisia näppylöitä kielessä ja pientä punapilkullista ihottumaa. Ihottumaa on ensin kasvoissa, ja sitten se leviää rintakehään, selkään ja jalkoihin. Tulirokko hoidetaan penisilliinillä.
Sairas Lapsi